28.6.2017

Ulko-ovi on kodin käyntikortti







 Siinä se nyt on, uusi musta ulko-ovi, kaikessa komeudessaan. Ulko-ovi on kodin käyntikortti, ja mielestäni se viimeistelee koko talon julkisivun. Sen ulkonäöllä on siis merkitystä, mutta suuri merkitys on myös lämmöneristävyydellä. Josko minä keskityin enemmän tähän visuaaliseen puoleen ja J tuohon energiatehokkuuteen.

Remontissa, josta olen kirjoitellut enemmän postauksessa Eroon toimimattomasta tuulikaapista, poistimme vanhan valkoisen oven ja suurensimme oviaukkoa niin, että saimme oven viereen mahtumaan kapean ikkunan. Halusin ehdottomasti mustan umpioven, jossa itsessään ei ole ikkunaa ja ilme pysyisi mahdollisimman selkeänä. Ilman ovenpieli-ikkunaa eteisemme olisi jäänyt aivan liian pimeäksi. Tyyliltään talomme arkkitehtuuriin sopisi modernin malliston ulko-ovi, mutta yksikään mallistojen ovista ei puhutellut minua yhtään.

Selailin netistä erilaisilla hakusanoilla ovimalleja, kun kohdalleni osui kuva tästä Isoniemen puusepänliikkeen juhlamalliston Iso Oskar ovesta oli päätös valinnasta selvä. Oven ulkoasu on ilmeeltään viimeistelty, selkeä, arvokas ja persoonallinen. Malli rikkoo juuri sopivasti talon muuta ilmettä ja näin lunastaa paikkansa viimeistellen talon julkisivun ilmeen.

Tätä juhlamalliston ovea tehdään Isoniemen tehtaalla vain rajoitettu määrä ja olemme olleet erittäin tyytyväisiä että päädyimme valitsemaan yhden niistä meille ja kannattamaan suomalaista perheyritystä.

Oven julkisivun tulen näyttämään teille toisessa postauksessa, jossa kurkkaillaan samalla etupihan istutuksiin.

Minttu



27.6.2017

Juhannustaikoja kasvoille


Kaupallinen yhteistyö May Beauty

Rentouttava juhannus on nyt takana päin ja uusi viikko on polkaistu käyntiin mieli levänneenä ja energiavarastot täytettyinä. Juhannus hurahti ystäväperheen kanssa mökkeillen (ja asuntovaunuillen) kauniin Pielisen rannalla, pitäen sisällään paljon yhdessäoloa perheen kanssa ja pienen palasen yhdessäolosta lohkaisin itselle.

Aattona ennen saunaan menoa me naiset sipaisimme kasvoille MayBeautyn The Incredible Mask -mutanaamiot juhannustaikojen toivossa. Naamio nimittäin lupaa  poistaa mustapäitä, rasvaa ja kuollutta ihosolukkoa. Näitä taikoja toiveikkaina odotellen poksautimme kuoharin auki ja istahdimme mustanaamioina saunan lauteille nautiskelemaan.







Itselläni on hyvin tyypillinen suomalainen pintakuiva iho, joka kaipaa runsaasti kosteutusta ja syväpuhdistusta varsinkin T-alueelle jossa on paljon mustapäitä. Otin The Incredible Face Maskin hyvin tervetulleena testiin, sillä noiden epäpuhtauksien taltuttamiseen olen valmis kokeilemaan kaikkeni.

Naamio levitetään kasvoille siveltimellä ja sen jälkeen annetaan kuivua n. 30-45 minuuttia. Naamio kuivuu kokonaan ja se vedetään kasvoilta kokonaisena pois. Meillä naamion irroittaminen meni sen verran myöhälle, että yöttömästä yöstä huolimatta oli sen verran hämärää etten nähnyt kunnolla naamion pinnalta ihostani irronneita epäpuhtauksia mutta puhdistumisen ihollani kyllä tunsin. Tämä taika kannatti testata, nimittäin naamio todella toimi, eikä vain luvannut sitä. Iho tuntui silkinpehmeältä ja leuan sekä nenän mustapäitä oli selvästi kadonnut ja ihohuokoset olivat selvästi pienentyneet. Kaikki epäpuhtaudet eivät lähteneet ensimmäisellä hoitokerralla, mutta viiden käyttökerran jälkeen uskon saavani sanoa hetkeksi kokonaan heipat T-alueen mustapäille. Loistava syväpuhdistava naamio on löytynyt!




Ja hei, minä voin nyt tarjota myös teille mahdollisuuden kokeilla tuotetta hieman edullisempaan hintaan. Te lukijat saatte tuotteen 30% alennuksella koodilla mint2mask verkkokaupasta täältä

Nyt kuontalot kuntoon kesäksi!

Minttu

23.6.2017

Seppelepäinen









Juhannuksen aatonaattoa,

keskikesä ja kukkaniityt kauneimmillaan. Valitettavasti värien ilotulittelu ei niityillä ja pientareilla vielä ole parhaimmassa loistossaan. Koiranputket kukkivat nyt niin upeasti, että valkoisen rakastajana voisin näistä valkoisista niityistä nauttia vaikka kesän loppuun asti. Kaipaamatta niiden sekaan muita sävyjä. Mielestäni alku- ja keskikesä ovat muutenkin kesän kauneinta aikaa, ensin ne pienen pienet silmut puissa ja pian jo upeat omenapuiden kukkaset joiden jälkeen jo syreenit puhkeavat loistoonsa.

Meillä lapset ovat olleet aina kovia kukkien kerääjiä ja kimppujen sommittelijoita ja nyt tänä kesänä suosioon on noussut kukkaseppeleiden teko. Itsekin sain hieman terotella taitojani ja hakea sidontaan apuja googlelta, että kesän ensimmäinen kranssi saatiin valmiiksi. Nyt nuo molemmat jo taitavat taidon ja pelkät koiranputket pelloilla eivät taitaisi heille riittää.  

Kesä on sen verran jäljessä, että minua ihan jännittää kuinka me huomenna juhannustaioista selviydymme ja löydämme seitsemän erilaista luonnonkukkaa tyynyn alle. Tänään työpaikkani juhannustansseissa lasten kanssa piipahtaessani sain kyllä jo sellaiset juhannustaiat ja lemmenliemet etten enempää taikoja taida tarvitakaan ;) 

Rentouttavaa juhannusta, 

Minttu

3.6.2017

Juhlahumua

Tsaude-daude!

Lupailinko seuraavaksi synttäreiden tunnelmia? Seuraavaksi kuvatulvaa poitsun shopkins teemaisilta syntymäpäiviltä. Pitkään hän pohdiskeli viettääkö pokemon vai shopkins syntymäpäivät ja lopulta päätyi valitsemaan tuon jälkimmäisen. Meillä nämä pienet minihahmot ovat valloittaneet lasten sydämet ja näillä leikitään nyt todella paljon. Ovatko shopkinsit tehneet saman vaikutuksen teidän lapsiinne? Minityypit ovat muuten oikein kätevät pakkailla myös kesän matkoille mukaan.

Synttäreillä herkuteltiin veikeän ilmeikkäillä kuppidonitseilla, jotka kyllä tekivät todella hyvin kauppansa. Kakun jätin suosiolla tekemättä, koska menneiden vuosien kokemuksella tiedän että lasten juhlissa kakusta jää reilusti yli puolet kokonaan syömättä. Karkki- ja keksibuffet toimii parhaiten. Synttäriohjelmassa oli muutaman yhteinen leikki, joiden jälkeen lapset saivat rannekkeet ja leiman pääsylippuna discoon. Sankari laati biiseistä soittolistan ja viritteli discopallon pyörimään, sielläpä sitten juhlaväki pomppi itsensä uuvuksiin asti. Osa tanssi koko illan ja osa juhlijoista halusi välillä rauhoittua shopkins värityskuvien tai hamahelmien äärelle. 

Kaikinpuolin onnistuneet juhlat ovat nyt mukava muisto, onnea on saada jakaa tärkeä päivä ystävien kanssa <3 














Koululaiset ovat päättäneet opinpolkunsa tältä lukuvuodelta ja me olemme matkalla ylioppilasjuhliin Helsinkiin. Ja tästä alkaakin meidän yhteinen kesälomaviikko, jolta eniten odotamme rakkaiden näkemistä ja auringon paistetta!

Reipasta ja rentouttavaa viikonloppua,

Minttu 

2.6.2017

Kiitokset päiväkotiin

Voi Pieni Suuri Poikani!

Kuulkaas, täällä on esikoulu taaplattu läpi ja kevätkarkeloiden merkeissä sitä päiväkodilla tällä viikolla juhlistettiin. Meillä alkoi nyt kesäloma ja katseiden suuntaaminen kohti koulutaivalta. Ensiksi kuitenkin nautiskellaan lomasta ja toivotaan auringonpaistetta tuulten, vesisateiden ja myrskyjen sijaan. 

Eilen juhlimme ennakkoon seitsemänvuotiaan kaverisynttärit, sillä huomenna suuntaamme todistusten jaon jälkeen lomalle Helsinkiin. Mikäpäs sen parempi tapa laskeutua lomalle, kuin rakkaiden ystävien kanssa herkutellen ja tanssahdellen. Illalla viimeisen sanat nukkumaan mennessä olivatkan: "Äiti, tämä oli paras päivä ikinä! Just sellainen kuin olin toivonut!" Siispä seuraavaksi blogissa on luvassa synttäritunnelmia.










Kesä

Hyttysen hyrinä,
ukkosen jyrinä.
Perhosen lento,
vanamo hento.
Purojen juoksu,
mataran tuoksu.
Matojen tonkija,
onnekas onkija.
Hehkuva katu,
kuutamosatu.
Mansikkamaito
-Kesä on aito.

-Kaija Pakkanen-

30.5.2017

Valmistautuen kesään

Yhteistyössä Instrumentarium

Kesä ja auringonpaiste antaa nyt toden teolla odottaa tuloaan, jos tätä nyt postiivisuus-pokien takaa katselee niin löytyy sieltä muutama hyväkin seikka. Nyt jos koskaan on ehtinyt rauhassa kaivella kesäkuteet kaapin hyllyille, ehken hankkia muutaman uuden hellehameen tai kenties suoda ajatuksen tulevan kesän trendeihin? Entä oletko ehtinyt tsekata aurinkolasit käsilaukkuun tai autoon valmiiksi, ihan siltä varalta että aurinko saattaa välillä pilvien takaa näyttäytyä ;) 

Hitaasti hiipivä kesän tulo on ainakin antanut aikaa tälle kaikelle, mutta jos et vielä ole vilkaissut linssiesi laitaa niin nyt on hyvä aika tehdä se. Nimittäin Instrumentariumilla on kaikki aurinkolasit kahdenkymmenen prosentin alennuksessa ja kaikki kehykset puoleen hintaan. Heidän aurinkolasien ja silmälasien kehys- ja merkkimallistot ovat todella kattavat.

Huhtikuisessa BID-päivässä sain yhteistyön Instrumentariumin kanssa ja mahdollisuuden tutustua heidän Heritage Spectacles of time -mallistoonsa. Italialainen kehysmallisto on ottanut vaikutteita eri vuosikymmeniltä sekä tuonut ne mallistonsa kehyksiin ajattoman tyylikkäästi ja tähän päivään päivitettyinä. Itselleni löysin sieltä nostalgisen punertavat ja isohkot aurinkolasit, jotka kuitenkin edustavat tämän päivän modernia muotokieltä. Minuun iskee parhaiten 60-lukua henkivät pokat, joissa on kokoa ja 50-luvulta nappaan kehyksiini ripauksen kissamaisuutta. Heritage mallisto on täynnä nostalgisen tyylikkäitä kehyksiä ainutlaatuisia yksityiskohtia ja viimeitelyä myöten, jotka on valmistettu Mazzuchellin tehtaalla Italiassa.


Kuva: Sanni Riihimäki

Ihan mielellään lähtisin täältä kylmästä tuonne Italiaan katsastamaan kesäisiä trendejä muutoinkin ja kuvassa jo leikittelimme matkaanlähdöllä Hannan kanssa.

Blogipäivän tunnelmiin instrumentariumin pisteellä pääset kurkkaamaan tästä videosta: 


29.5.2017

Minne kuluvat päivät?

Hola,

Minullahan on ollut ihan ikävä teitä lukijoita. En ymmärrä minne tämä aika kuluu ja päivät lipuvat? Monena iltana lasten mentyä nukkumaan olen ladannut kameralta kuvat koneelle ja alkanut tekemään postausta blogiin, mutta huomannut silmieni menevän väkisin kiinni tuon tuostaan ja viimeistään havahtunut siirtämään koneen syrjään kopsauttaessani otsani sen näppäimistölle. Olen ollut iltaisin ihan käsittämättömän väsynyt, toki olen liikkunut huomattavasti enemmän ja tiedostan myöskin, että silloin kun avaan koneeni olisi oikeasti jo minunkin nukkumaanmenoaika. Tuo aika on ollut ainut jonka tästä arjesta olen voinut "rauhassa" blogille lohkaista, mutta kaikkien askareiden jälkeen oma energiatasoni on päättänyt toisin kuin ajatukseni. Toki on myös iltoja kun suosiolla olen jättänyt koneen käynnistämättä ja valinnut unen etusijalle.

Mitäs täällä rapatussa talossa ollaankaan iltaisin ja viikonloppuisin touhuttu? 

Olemme saaneet eteisen ja wc:n remontit ihan pieniä viimeistelyjä vaille valmiiksi ja niistä tulette ihan pian kuulemaan lisää, seuraavaksi kurkistellaan sisääntuloa ja eteistä hieman tarkemmin. Wc:stä puuttuu enää pöntön koteloinnin päältä taso ja seinästä peili, katsastetaan sinne uudelleen sitten kun saamme nuo puuttuvat palaset paikoilleen.

Täällä on myös pesty terassi talven jäljiltä ja öljytty se vastaanottamaan kesä ja kesän sateet, kaiveltu terassin kalusteet varastoista ja katsastettu kukkakaupat, mutta jätetty kukkien ostot lämpimämmille ilmoille. Lapset ovat tehneet kevätsiivouksen leikkimökkiin ja yhdessä olemme jo pienesti suunnitelleet kuinka se parhaiten palvelisi käyttäjiään tänä kesänä. Siitäkin tulette kuulemaan vielä.

Kevätsiivousta on tehty urakalla myös sisällä ja naapurista lainaamallani höyrypesurilla on saatettu kaikki kodin ikkunat ja laattalattiat kiiltävän puhtaiksi. Ihan huippu kone, suosittelen, siivoukseen jää ihan koukkuun ;) Me optimistit olemme kaivaneet myös kesävaatteet kaappeihin esille ja siirretty paksummat viimein pesun kautta syrjään, vaikkakaan toppatakki ei ole nytkään tuolla ulkona yhtään liikaa. Hrr.

Kodin viherkasveille on tehty multien vaihto ja suihkuteltu substraalia ja ripoteltu rakkautta eli kuljeteltu suihkun kautta uusille aurinkoisille paikoilleen olohuoneeseen. Minulla on myöskin äitienpäivänä saamani krysanteemit edelleen maljakossa ihan täydessä loistossaan. 

Nyt kurkataankin niihin kiiltäviin ikkunoihin ja lehtivihreisiin olohuoneen puolelle!










Mukavaa maanantaita ja pistähän terveiset kommentoiden kuinka siellä ruudun toisella puolen hurisee?

Terkuin,

Minttu