....elämä on outoa, hiljaista, epänormaalia, tyhjää.... silloin kun lapset ovat poissa kotoa. Meillä lapset ovat jokatoisen viikonlopun isänsä luona ja täytyy sanoa etten varmaan totu siihen koskaan. Vaikka meillä tämä järjestely on ollutkin jo kauan. Silloin aluksi kun asuin yksin, en voinut edes jäädä kotiin, aina oli liikuttava ja lennettävä johonkin suuntaan. Pakoon tyhjää ja hiljaista kotia, pakoon ajatuksia ja tunteiden käsittelyä. Vaikka toisaalta en olisi kaivannut mitään muuta kuin lepoa, omaa aikaa ja aikaa käsitellä elämänsä asioita. Kun elämä pikkuhiljaa normalisoitu, aloin jopa viihtyä kotona lähtemättä mihinkään mutta aina se vain tuntui tyhjälle ja oudolle, siis edelleen. Vaikkakin meillä on alusta asti hoitunut kaikki todella hyvin, voin luottaa että kaikki hoituu täydellisesti vaikken ole paikalla ja lasten elämä on hyvinkin tasapainoista. Silti se vaan ei tunnu samalle kuin he menisivät vaikka mummilaan yökylään. Enkä osaa sanoa miksi, varmaan kun en pääse vaikka kesken yökyläilyn ikävänpuuskassani hyppäämään tuhisijoiden viereen.
Toisaalta olemme etuoikeutettuja omaan aikaan vaikka lapset ovat vielä pieniä. Suurin osa ystävistämme elää pienilapsiarkea myös ja tuntuu aina ihan väärälle että itselläni on aikaa omille jutuille kaksi kertaa kuussa. Saamme järjesteltyä reissuja, käytyä kahdestaan syömässä tai elokuvissa, ottaa extemporelähtöjä keikoille, nukkua niinä parina aamuna kahdessa viikossa pitkään, syödä aamupalaa pitkän kaavan mukaan, siivota vaikka musat kaakossa ja niin edelleen. Silti melkeinpä joka kerta mietin, ettei tämä ole normaalia. Vaikka toki osaan jo nauttiakin näistä hetkistä. Meillä ei nimittäin lapset ole koskaan sitten missään muualla yöhoidossa, mitä nyt joskus kaverin luona yökylässä viidenkymmenen metrin päässä ;) Tiedän että loppujenlopuksi nämäkin viikonloput tekevät minulle äitinä todella hyvää. Akut on ladattu ja otsa ei yhtään niin kireenä kun on saanut omaa aikaa.
Parit räpsyt otin viikonlopun harmaudessa Miss M:n huoneesta. Tuo kuva on yksi minun suosikkini, otettu äitienpäivänä ja ensimmäisiä järkkäri räpsyjäni. Kuvaan valitettavasti vähän heijastaa vastakkaisella seinällä oleva taidekoululaisen taideteos. Viikonlopun tuotoksia on myös pikku-pikku viirinauha, joka sai heti saajan sen nähdessään sanat: "WAU, Äiti!" No ei kait ihan nyt niin WAU ;) No minulla nyt vain oli aikaa tällaiselle pienelle sipistelylle!
Sängyssä oleva E Tyyny on myös käsialaani ja tehty jo silloin kun M oli mahassa ja hänestä piti tulla E ;) Tykkään tuosta tyynystä ja siksipä se on saanut nämä seitsemän vuotta kulkea mukana ;)
Pst. Ei mun pitänyt ihan näin syvällisiä, mut se nyt vaan tuli ;) Huippista tulevaa viikkoa kaikille. Minä käyn vielä suukottelemassa tuhisijani ja hyppään untenmaille.
Minttu
