28.9.2016

Olohuoneeseen tunnelmaa uusilla printeillä












Yhteistyössä Desenio.

Olen jo pitkään katsellut uusia printtejä olohuoneeseen ja minulle tarjoitui oiva mahdollisuus valita ne blogiyhteistyössä Deseniolta.  Heidän printtivalikoima on niin kattava, ettei sieltä vain muutaman suosikin valitseminen ollut kovinkaan helppoa. Olin tutustunut heidän julisteisiin jo aikaisemmin ja tehnytkin alustavaa valintaa, mutta aina uutuuksien saapuessa kaupan tarjontaan, meni omatkin päätökset taas uusiksi. Lopulta päädyin pitkän vatvomisen päätteeksi valitsemaan olohuoneeseen nuo Wave ja Bird Sky printit. Puntaroin vuoristo-, vesi- ja metsäprinttien välillä ja lopulta eniten minua kuitenkin puhuttelee tuo meri ja aallot. Miltei kaikki omiksi suosikeiksi valikoituneet julisteet olivat kategorioista luonto ja eläimet. Ja nytkin huomasin kauppaan tulleen upeita uutuuksia, jotka voisin meille kotiuttaa. Molemmat printit jotka olohuonettamme nyt piristää, saavat minut pysähtymään ja uppoutumaan niiden tunnelmaan.

Valisemani julisteet olivat kaikki 50x70cm kokoisia ja mielestäni erittäin kohtuuhintaisia noinkin isoiksi julisteiksi. Näillä saa kuitenkin helposti muutosta sisustukseen ja uutta ilmettä, ilman muita suurempia toimenpiteitä. Meillä uusien printtien ja ehkä hieman syksynkin kunniaksi pyöräytettiin koko olohuoneen sisustus yhdeksänkymmentä astetta ;) Ja nyt viimein se oikea hyllykin löytyi paikalleen, josta kirjoittelin täällä. Vanha arkku siirtyi olohuoneesta varastoon odottamaan uutta paikkaansa ja tuo hylly toimii nyt uutena "alttarina" inspiraatioilleni. Josko nämä huonekalut pysyisivät taas hetken tässä järjestyksessään!

Vielä minulla on yksi Desenion juliste tulossa eetteriin. Printti päätyi Mr M:n huoneeseen, jossa on muutenkin tapahtunut pientä freesausta, ottaen huomioon eskarilaisen omia sisustustoiveita. Niistä lisää myöhemmin!

Minttu

20.9.2016

Sisustuksessa näkyy nyt vihreää










Hip Hei,

Pitkästä aikaa! Sisustuslehdet ammentavat nyt sivuillaan vihreän eri sävyjä ja niitä ei allekirjoittanut ole pystynyt sivuuttamaan ihan tuosta noin vain. Olen oikeasti inspiroitunut noista vihreän vivahteista ihan hurjan paljon. Vihreä on sävy joka ei koskaan ole kuulunut minulla sisustukseen, mutta pukeutumiseen kylläkin. Sisustuksessa vihreä on siis kovin vieras, enkä olisi uskonut itsekään että innostuisin moista kotiini tuomaan muunkin kuin maljakoiden ja ruukkujen sisältöinä. Nyt meillä on kaunis, hennon vihreä sohvatyyny ja havahduinpa kaupassa hipeltelemästä tummanvihreitä lakanoita. Vihreät lakanat ja maalit ovat saaneet jäädä vielä kauppaan ja tunnustellaan nyt hetki pelkän tyynyn muodossa tuota uutta väritulokasta. Hyvälle valinnalle se ainakin tähän asti on tuntunut, sopii tosi kivasti beigen kanssa ja mietinpä ettei hento vaaleanpunainen vihreän rinnalla olisi ollenkaan hullumpi;) 

Mitäs pidät? Ja iskeekö vihreä?  

Ja entäs tuo oranssin-kellertävä kukka? Joku neula...-niminen, sekin säväytti värillään ja muotokielellään minua, joka yleensä aina ostan vaaleita kukkasia. Syksy taitaa tosiaan olla muutosten aikaa ;)

Minttu


10.9.2016

Syksyn perinne












Mistä syksy alkaa? Syyskuun ensimmäisestä päivästäkö? Siitäkö kun puiden lehdet alkavat olla enimmäkseen keltaisia? Vai siitäkö kun ne putoavat puista? Vai silloin kun lomat loppuvat ja koulut alkavat? Pimenevistä illoista ja ensimmäisistä sytytetyistä kynttilöistä? Vesisateista ja kumppareista? Puolukkametsästä? Ensimmäisestä tattikastikkeesta? Neulepaitoihin ja villahuiveihin kääriytymisestä? Villasukista? 

Minulle syksy alkaa siitä ensimmäisestä vaunureissusta metsään, erämaan keskelle. Aina silloin pysähdyn syksyn äärelle, huomaan sen hiljaa hiipineen luoksemme. Usein näillä reissuilla on vielä lämmin ja aurinko paistaa kuin keskellä kesää, mutta silti minun sisälläni on jo kovin syksyinen fiilis. Tekee mieli hiljentyä, pysähtyä ja kerätä voimia jaksaakseen läpi tulevan kaamoksen. Täällä siis ollaan, syksyn ja erämaan keskellä hiljentymässä ja samoilemassa. J käy metsällä ja minä vain fiilistelen, teen sitä mikä milloinkin parhaalta tuntuu.

Mistä teidän syksynne alkaa?

Minttu

8.9.2016

Syksyisempää terassilla ja pukeutumisessa










Viime viikonloppu oli kauniin aurinkoinen, sopivasti syksyinen ja lämmin. Terassilla yrtit ja lankaköynnös jatkavat kukoistustaan yöpakkasista huolimatta ja taivasalla vettä saaneet laventelit kukkivat runsaasti edelleen. Muutoin ruukuissa olleet kesäkukat ovat vaihtuneet jo syksyisempiin. Ja just nyt hopealangat, krysanteemit ja callunat näyttävät oikein hyvälle. Vielä noina lämpiminä päivinä omalla terassilla tarkenee istuskella kahvikupin ja lehden äärellä. Nautitaan nyt kun vielä on ilmoja, kohta saadaan patjat ja tyynyt kerätä varastoon ja istuskella uunin kyljessä ;)

Josko syksy on hiipinyt jo terassille, niin on se tuonut myös jotain uutta vaatekaappiin. Kesän lopulla löysin vihdoin itselleni sopivan mallisen hameen. Täydellisyyteen päästäkseen hame olisi saanut olla materiaaliltaan nahkaa, mutta kyllä tämä keinonahkainenkin ihanuus on päässyt yhdeksi syksyn suosikki vaatteeksi. Harvoin nimittäin löydän hametta, joka oikeasti on päällä useammin kuin sen illan, jota varten olen sen hankkinut. Tästä syystä hameita tuleekin ostettua kohtalaisen harvoin. Tällaista arkisen tyylikästä ja rennon tyttömäistä hametta olen metsästänyt jo kauan. Valitettavasti nämä asukuvat eivät ole minua ihan luonnollisemmillaan ja hame ei pääse kuvissa parhaimpaan näkyvyyteensä.

Toivotaan lämpimien päivien vielä jatkuvan, että hameen ja neuleen yhdistelmällä päästäisiin vielä pitkälle syksyyn. Toki toivon myös mielen virkeyden ja töissä vähäisemmän työmäärän vuoksi mahdollisimman kuivia ja kauniita päiviä!

Minttu

5.9.2016

Sisustusinspiraatio pyöräytti olohuoneen järjestyksen

Hello, hello!

Päivät kiitävät ja postausvälit venyvät välillä suunniteltua pidemmiksi. Kuvia ja aiheita olisi kovalevy ja pää pullollaan, mutta aika tahtoo vuorokaudesta loppua kesken, varsinkin jos yrittää pyhittää yöt nukkumiselle. Viime viikko oli edellistä viikkoa huomattavasti valoisampi, vaikkakin illat juoksin äitini luona sairaalassa, mutta perjantaina hän viimein pääsi kotiin. Mahtuipa viikkooni pitkästä aikaa myös kotikutsut House of Lola vaatteiden parissa ja tekipä hyvää sujahtaa hetkeksi arkisista asioista kauniiden vaatteiden maailmaan ja samalla vaihtaa kuulumisia ja purkaa ajatuksiaan mukavien naisten kesken. Vihdoin ja viimein minulla oli myös energiaa tehdä kodissa muutakin kuin siivota ja pienen sisustusinspiraation iskiessä pyörähti olohuoneeseen uusi järjestys.

Sohva ja tv-taso pyörähtivät kokonaan uusille paikoille, vanha lipasto väistyi ainakin hetkeksi pois olohuoneesta ja tilaa raivattiin uudelle hyllykölle, joka saapui jo reilu viikko sitten, mutta osoittauituikin väärän kokoiseksi.  Hyllystä kuulette lisää myöhemmin ;) Pihlajanoksat sohvapöydällä tuovat mukavasti syksyä sisään ja vähän väriä sisustukseen. 










Olohuoneesta kuulette lisää, kunhan saadaan uusi hylly ja pari uutta julistettakin odottavat kehyksiin pääsyä!

Mukavaa alkanutta viikkoa!

Minttu