10.5.2016

Muutto terassille

Voi huokaus näitä kesäisiä päiviä! Meidän pesue on siirtänyt luunsa ja kampeensa terassille. Aurinkoinen neljän päivän vapaa tuli hyvin pitkälti vietettyä ulkona touhuten, välistä terassilla rennosti loikoillen, kokkaillen ja syöden. Pihamaat on rapsuteltu, terassit öljytty, puutarhojen valikoimat tsekattu ja pienesti jotain jo ruukkuihin hankittu. Lehtiä selailtu ja inspiroiduttu, uuttakin pihamaalle suunniteltu. Jos jotain toteutukseen asti pääsee, niin varmasti tulette kuulemaan niistä vielä. Ja hei, puutarhoilla maltoin pysyä maltillisena....vielä ;)




Päivien sapuskat on laitettu grillissä. Grillin parillalla paistetut kasvikset ovat yksi suosikeistani. Paljon paprikaa, sipulia, valkosipulia, vähän lisänä kesäkurpitsaa ja kukkakaalia sekä ehdottomasti kasvisten sekaan kuuluu pähkinät. Olen cashewpähkinöiden suuri kuluttaja, aamulla niitä on puurossa tai smoothiessa, lounaalla salaatissa ja päivällisellä kasvisten kyljessä wokissa. Pähkinät antavat mukavasti ruokiin erilaista koostumusta. Itse nimittäin tykkään, että salaatissa on rapeaa purtavaa ja vaikka oudolta kuulostaakin pureskelen mielellään aamupuuronkin joukossa jotain, kuten pähkinöitä ja pelkkä puuro ja marjat eivät vain riitä. 

Sain yhteistyön merkeissä Nutisalilta testiin heidän uusia kuivapaahdettuja cashewpähkinöitä. Kuivapaahdetuissa pähkinöissä ei ole käytetty ollenkaan öljyä ja nämä rapeat pähkinät ovat saaneet pintaansa hitusen maustetta. Sopivat siis täydellisesti naposteltaviksi sellaisinaan ja miltei pussillinen pippurilla ja suolalla maustettuja pähkinöitä menikin sisustuslehtien lueskelun lomassa. Näitä sourcream & onion pähkinöitä lisäiltiin kasvisten kanssa grilliin ja erinomaisesti toimivat ruoassakin. Myöskin herkullinen ja näppärä, pienessä tilassa kulkeva piknikeväs!










Toivon kovasti ettei nämä kauniit ilmat ja grillauskelit loppuisi vielä, vaikkakin tällä hetkellä kattoon ropiseva sade tekee hyvää luonnolle ja varsinkin allergikoille, kun siitepölyt putoavat puista. Ja toisaalta, jos säät eivät houkuttele terassielämään niin tulisi ikkunoiden pesu aloitettua ripeämmin ;) 

Aurinkoisia ilmoja siltikin toivoen,

Minttu

4 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Tuli tosi kesäinen ja hyvä fiilis (vaikka meillä sataa tällä hetkellä vettä ja lämpöasteita on hurjat 7) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itäistä Suomea on hyvät ilmat hellineet! Ei malta tietokonetta iltaisin aukaista, kun aika kuluu ulkoillessa. Kesäinen on fiilis kirjoittajallakin!

      Poista
  2. Olipa kiva fiilistellä näitä kuvia aamusella kun eilinen huippusää oli vaihtunut vesisateeksi. Olisikos vinkkejä miten grillailla kukkakaalia? Se on ihan mun lemppari, mutta enpä ole keksinyt sitä grillaukseen yhdistää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ollaan grillailtu ihan sellaisenaan, niin että laitettu grilliin ennen muita kasviksia tai esikeitetty hieman. Mun suosikki tosiaan kukkakaali-sipuli-valkosipuli-kesäkurpitsa-paprika yhdessä!

      Poista

Kiitos kun moikkasit!