25.4.2016

Blogipäivä Kattilahallilla


















Inspiraation täyteinen päivä Suvilahden Kattilahallilla Bloggers Inspiration Day tapahtuman merkeissä on nyt takana päin ja täytyy taas todeta, ettei näiden päivien jälkeen taskut ole kovinkaan tyhjät. Päivä oli täynnä ihania kohtaamisia, uusia ja vanhoja, yhteistyökumppaneita ja inspiroitumista. Päivä kului rennosti uusiin tuotteisiin tutustuen, blogisiskojen kanssa kuulumisia vaihtaen ja pirskahtelevien juomien kanssa kilpaa pirskahdellen. Aika kului Kattilahallilla hurjan nopeasti ja lähdimme viimeisien joukossa "kotia" kohti. Ihan suorinta tietä ei matkamme taittunut,  silti ehdimme hyvin valmistautua Blog awards gaalaan. Nämä päivät ovat muodostuneet hyvinkin tärkeiksi itselle. On tärkeää päästä vaihtamaan kuulumisia näiden ihmisten kanssa, jotka puhuvat tällä saralla kanssani "samaa kieltä". 

Inspiraatiota on siis taskut pullollaan, vaikkei juuri nyt siltä tunnukaan. Eilen kotiin palatessani kuumemittari näytti miltei 39 astetta ja lentomatka oli aika tuskainen. Näin särkylääkkeen voimalla jaksaa silmänsä muutamaksi tunniksi aukaista. Siitä onkin aikaa kun olen ollut kuumeessa, enkä totisesti muistanut sen olevan näin karmeaa.

Lisää viikonlopusta vielä luvassa ja osan tunnelmista pääset seuraamaan Instagramissa @rapattutalo. Siellä päivittyykin usein kuvia ennen postausta, joten klikkaahan seuraajaksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa ja toivottavasti vältytte sairasteluilta,

Minttu

16 kommenttia:

  1. "Pirskahtelevien juomien kanssa kilpaa pirskahdellen"...Hahaa :D

    Ihana oli nähdä ja pirskahdella <3 Toivottavasti paranemisprosessi lähtee pian käyntiin. Kurjaa olla kipeänä. Täällä vaan sellainen seksikäs viskikurkku-ääni, ollaanko sitä juteltu tai jopa laulettu...en tiedä, mutta kovin voimaannuttava reissuhan meillä oli <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa kyllä oli, vaikkei olo nyt ole kovinkaan voimaantunut. Kunhan tästä taudista selviän, niin varmaan alkaa kaikki mukava palautua mieliin ja voimaannun entisestään. Ihana oli nähdä <3

      Poista
  2. Pikaista paranemista <3
    ps. ihanat noi sun lenkkarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Ja kiitos vinkeistä, nyt on Pin nappulakin lisätty.

      Poista
  3. Mahtava päivä ja vielä mahtavampi bloggaajapoukka meillä! Taskut on pullollaan hyvää mieltä, inspiraatiopita ja herkkuja. Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä! Ja nuo herkut, huh, kohta on kaikki suklaat täällä sängynpohjalla vedetty. Paranemisesta ei vielä merkkejäkään!

      Poista
  4. Kiva, että teillä oli hauska päivä! Paranemista sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kyllä tää tästä pienin askelin paremmaksi muuttuu! Missä sinä la? Odotin että tapaisimme!

      Poista
  5. Paranemista sinne! <3 Oli huippista taas nähdä sielunsiskoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos siskonen <3 olo on jo hitusen parempi. Voimia sinnekin!

      Poista
  6. Hei, mistä ihanat vetskarilahje farkkusi ovat?

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Niin oli, vaikkakin aika kuluu aina aivan liian nopeasti näissä juhlissa.

      Poista

Kiitos kun moikkasit!