24.10.2016

Tunnelmia viikonlopulta















Arkeen on palattu tänään, mutta fiilistellään vielä viikonlopun tunnelmia hieman. Syksyinen luonto, kauniit ruskan värit ja kirpakka koleus ilmassa, olisin voinut viettää näissä maisemissa koko viikon. Onneksi pääsimme viikonlopuksi nauttimaan tästä kaikesta, tuolla mieli lepää ja aika pysähtyy. Pientä vipinää reissuun toi ystäviemme uusin perheenjäsen, karvainen vauveliini-hauveliini, joka sai pientä koirakuumetta aikaiseksi myös meidän perheelle. Voi mahdoton, kun kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, suurta ja jännää. Mukava oli seurata pienen touhotusta ympäriinsä, kyllä hänestä vielä hyvä erästely kaveri saadaan. Vuoden päästä meno voi olla jo aika kovaa!

Herkuttelua ei tältäkään reissulta puuttunut, tein evääksi vadelma-valkosuklaa kakkua ja lautasten puutteessa söimme sen leipäaluselle katetun leivinpaperin päältä. Oikein hyvin toimi ja mielestäni myös näytti kivalta kattaukselta. Herkuttelun lisäksi minä heiluin kamerani kanssa luonnossa, istuin nuotiolla ja illalla ihailin siinä tähtitaivasta. Kranssinkin sain alulle ja kotiin kuljetin mukanani metsän antimia tulevia askarteluja varten. Niistä lisää myöhemmin! Oikein rentouttava viikonloppu ja loman lopettajainen!

Mukavaa alkanutta viikkoa,

Minttu

2 kommenttia:

  1. Niin upeat kuvat!
    Ja mikä suloinen koira vauveli!😍Ihana!
    Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Ja kiitos kun jätit kommentin, lämmittää mieltäni kovasti! Mukavaa viikkoa sinne myös!

      Poista

Kiitos kun moikkasit!