11.7.2015

Katariinan Meripuisto!



Kotkasta jäi tällä reissulla parjaiten mieleen upeat upeat puistot! Jos huokailin jo Sapokan vesipuistossa niin täällä Katariinan meripuistossa minä vasta huokailinkin! Meidän piti käydä vain pikaiselti katsomassa paikkaa ja lasten saada vähän leikkiä puistossa, mutta päivähän vierähti täällä ihan keposesti. Onneksi oli vaunu ja ruoat lähellä, niin saimme välillä käydä "kotona" syömässä. Toki puistossakin oli lukuisia pikinikpaikkoja, suurine grilleineen ja graniittipöytineen, mutta meillä ei ollut puita eikä hiiliä mukana tulien tekoon.

Katariinan meripuisto sijaitsee Kotkan eteläisimmässä kärjessä, meri ympäröi kahdelta suunnalta ja puisto koostuu upeista kallioista ja isosta nurmialueesta. Puisto olisi jatkunut vielä rauhoitetulle tervaleppälehdolle, mutta meidän pienimmät retkeilijät eivät olisi enää jaksaneet sitä kiertää. Jäipähän tuonnekin vielä uutta nähtävää! Puistoalueelta löytyy lapsille useampikin erillainen leikkipaikka, joissa ainakin meille oli paljon uusia ja erilaisia juttuja, kuten maahan upotetut trampoliinit. Puisto pitää sisällään myös hurjasti välineitä kuntoiluun, mikäs siinä on punnerrella tuollaisissa maisemissa! Me leikittiin vehkeissä niin että lihakset oli seuraavana päiivänä kipeinä ;)

Ylhäällä puistossa on pienoismalleja majakoista, muumileikkipuisto ja mietiskelylabyrintti. Me kiersimme sen ja kun koko labyrintti oli kävelty, tuli matkaa yhteensä noin kilometrin verran. Labyrintillä sanotaan olevan henkinen vaikutus, joka tuntuu rauhoittavana mutkia tehdessään. Ehken vähän joo, tai sit pää meni sopivasti pyörälle ;) Lapset ei paljon rauhoittuneet kun vetivät sen juoksemalla läpi! 

Käykäähän hurmioitumassa kaikki, jotka vain Kotkan suunnassa liikutte! Varatkaa päivä aikaa ja hyvät eväät ja jumppavarusteet mukaan. Ihan mieletön paikka! Tässäpä teille tunnelmia meidän päivästä!















 Minttu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun moikkasit!