10.7.2015

Sapokan vesipuisto Kotkassa!

Kyllä tää tyttö oli ihmeissään, nähdessään millaisia puistoja voi kaupunki asukkailleen ja käypäläisilleen tarjota. Ei meidän leveyksillä tällaisia ole! Rauhallinen puisto Sapokan satama-alueen lähellä, missä tänä vuonna poikkeuksellisesti vietetään myös Kotkan meripäivät, tarjoaa harmonista kukkaloistoa vesiputouksineen. Mukava, lyhyt, pienen lammen ympäri kulkeva kierros, täynnä kaunista kasvillisuutta ja levähdyspaikkoja. Jos sää olisi ollut suotuisampi olisimme istuskelleet pidemmän aikaa ihastelemassa vehreyttä. Nyt kierrettiin puisto aika nopeasti ja keräilin matkalla muutamia siemeniä taskuuni ja ajattelin viedä tulisaisia kotiin.







Kiva iltalenkki lasten kanssa! Kukista olisi voinut ottaa vaikka kuin kuvia, mutta jätin sen tällä kertaa vähemmälle ja keskityin huokailemaan kauneutta. Täällä oli lasten mielestä kiva leikkiä piilosta, milloin minkäkin istutusalueen tai puun takaa löytyi hyvä piilopaikka. Seuraavaksi esittelyvuoron saa Katariinan Meripuisto, joka teki meihin lähtemättömän vaikutuksen!

Minttu

2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Aikamoinen puistojen kaupunki tuo Kotka! Kuvien määrä oli liiankin iso kun kameraa tyhjensin tai sit kuvaaja vähän liian innoissaan ;)

      Poista

Kiitos kun moikkasit!