11.1.2016

Kun kerran aloitettiin....

....niin eihän tälle kalusteiden kannolle ulkoa sisään näytä loppua tulevan! Nyt terassilta sisään kantautui pöytä. Pyöreä valkoinen pöytämme väistyi varastoon säilöön, kun minulla vaihtelun tuulet alkoivat puhaltaa. Kovasti molempien mieleen tämä vaihtelu nyt onkin, iltapalalla tuumailtiin että on ihan outoa istua nyt tämän mallisessa pöydässä, jossa olemme paljon lähempänä toisiamme. Ja voi juku, että arvostan tuota siippaani. Olin nimittäin valmistautunut pitkiin keskusteluihin ja taivutteluihin pöydänvaihto-projektin tiimoilta, mutta tyynesti hän ruuvasi edellisestä pöydästä kannen irti ja kysyi mihin olin suunnitellut sen säilöön. Siis tä? No paikkahan oli valmiiksi mietitty, kylläkään sinne asti se ei vielä ole päässyt ;) ja terassin pöytä sujahti samalla seisomalla sisään. Onkohan sairastelu tehnyt hänet niin tekemättömäksi, että tällainenkin huonekalujen ympäri pyörittely sai tuntemaan itsensä tärkeäksi ja panoksensa arvokkaaksi? Vai eivätkö voimat riittäneet lähteä kanssani loputtomaan taivutteluun? Vai luottiko vaan mun lopputulokseen? No kiitosta ja kunniaa hän palkakseen sai!

Eikä siinä vielä kaikki, pöytä ei tällaisenaan tule kauaa keittiössä olemaan, sillä olemme tilanneet siihen uudet tuolit jo reilu kaksi kuukautta sitten ja odotamme niiden saapumista nyt tammikuussa. Tuolien myötä pöydästä menee kansi uusiksi ja jonka teko tietenkin lankeaa tälle meidän perheen taitavimmalle. Kannen materiaalistakin oli hän mietintöjä tänään tehnyt, wau! Uudet tuolit menevät kyllä oikein hyvin vanhaankin pöytäämme ja viimeistään kesällä tämä pöytien pyörähdys tekee paluuliikkeen, eli suuria hankintoja pöytälevyä varten ei tulla tekemään. Uskon että uuden kannen tulette pöydässä ennen kesää kuitenkin vielä näkemään ;)








Muistatteko miltä pyöreä pöytä tässä näytti? Kumpi parempi?

Minttu

17 kommenttia:

  1. Tämä ehdottomasti mun mieleen :) -Tintti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti kun kommentoit, kyllä me itsekin tästä nyt tosiaan aika kovasti tykätään!

      Poista
  2. No siellähän on laitettu tuulemaan! Et mitään hassu niistä tuoleista maininnut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin oli paljon juteltavaa, ettei siinä vaan kaikkea ehtiny!

      Poista
  3. OiOi, ihana pöytä kerrassaan. Ihan terassilta? Harvalla on tuollainen herkku ulkotiloissa. Onko kestänyt hyvin siellä? (vinkkinä itselle kyselen...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ihan terassilta tää komeus tosiaankin on! Viime kesä oli ensimmäinen pöydälle ja ei kyllä menny miksikään, laitettiin sellainen väritön terassisuoja tuohon vanhaan pöydänjalkaan. Kansi on tehty uudesta puusta ja käsitelty samalla mustalla öljyllä kuin terassimmekin. Pöytälevyn ja jalkojen väliin J laittoi sellaiset sateen kestävät huovat, jotka osittain säästävät jalkoja säänvaihteluilta. Mekin just puhuttiin, että näinköhän tätä raaskii enää ulos laittaakkaan!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. <3 Kiitos, tulehan kahvittelemaan uuden äärelle!

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Eiköstä vaan ;) Kyllä tää saa nyt tälle paikoilleen jäädä!

      Poista
  6. Tykkään tästä pöydästä todella paljon! Upealta näyttää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, itsekin ollaan tykästytty tähän nyt todella paljon!

      Poista
  7. Onpas näyttävä pöytä! Teidän on helppo päivittää ilmettä, jos ulkoa kantamalla saa tuollaisia aarteita. Tosi hyvin sopii tuohon tilaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näitä aarteita enempää terassillakaan oo ;) nyt on kaikki paitsi lavasohva kannettu sisään! On kyllä aikas kiva tälleen mustakantisenakin!

      Poista
    2. Minusta just tuo musta kansi on se juttu! :)

      Poista

Kiitos kun moikkasit!