21.5.2015

Kutsukortti

Tulevien 5v. syntymäpäivien kutsukortit lähtivät eilen postiin. Voi juku kuinka tykkäänkään näperrellä kaikkea tällaista, aikaa vaan moiseen toivoisin olevan tuplasti enemmän! Miten kummassa se tuntuukin että vuorokaudessa on tunteja liian vähän! No pyykkivuoret saavat rauhassa kasvaa vielä pari päivää, meillä maalaillaan vuorostaan aidan lautoja ja yön tunteina järjestellään sirkusteemaisia synttäreitä! Vaikka mitä ideoita olisi pää tulvillaan, saa nähdä mitkä kaikki ehdin niistä toteuttaa!

Pellet ja Hermannit, Klovnit ja palleriinat saapuvat juhlimaan sirkussynttäreitä arki-iltana ja loput taiteilijat kestitetään sitten viikonloppuna! Siispä kesäkuun ensimmäinen, älä tuu ihan vielä mutta aurinko ja lämmin olisivat jo tervetulleet tänne itäänkin!

Kutsuihin leikkelin kolmiota ja ompelin ne koneella viirinauhaksi, lopuksi leimasimella Kutsu teksti ja tadaa valmista tuli! Tuo leimasin on sellainen johon saa järjestellä kirjaimet yksitellen eli voi kirjoitella useampia eri sanoja. Olisi ollut fiksuutta ostaa kirjaimia pari levyä, sillä yksi kappale per kirjain tuottaa vähän lisää näpräilyjä. Toista U:ta olisin kaivannut näihin ;)





Minttu


6 kommenttia:

  1. Kauniit kutsut ja ihana tuo kukka!! Love it :)!

    VastaaPoista
  2. Onpa ihanat kutsut!!!
    Se pallokas silkkipaperit on Ikeasta, vieläkö ehtii sinne? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra! Vielä kun Ikeaan tosiaan ehtisi, matkaakin olisi miltei 150km lähimpään ;) Mutta mitäpä sitä ei pallosilkkipaperin takia tekis ;)

      Poista
  3. Moiks! Täällä on samanmoiset valmistelut. Neidin 5-vee kakku uunissa, ilmapallot puhallettu ja kuumeisesti tarjottavia mietitään :) Huomenna olis kemut. Ihanat kortit oot tehny, mulla meni ihan tekstiviesti linjalla kun ei olevinaan ollu aikaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä niin lähekkäin nuo viisveet! Intoa järjestelyihin, minäkään en ole vielä tarjottavia päättänyt ;) Ensin leivotaan alta nämä työ ja päikkäri tarjottavat!

      Poista

Kiitos kun moikkasit!