3.5.2015

Toukokuuta jo mennään

Viikonlopun juhlat on juhlittu ja kotiin palailtu. Olipas mukava pidennetty viikonloppu ja aika huikeeta herätä tajuamaan että nythän mennään jo toukokuun kolmatta päivää. Kesä kolkuttelee ihan oventakana! Vähän väliä piiskaavat räntäsateet ja lumivalkoinen maa vappuaattona eivät ole tuoneet minulle tunnetta tulevasta kesästä, mutta nyt tajusin että ihan kohta sitä saadaan shortseissa juosta. Töistä sain viimeisen neljän viikon työvuorolistan ja seuraavan kerran sorvin ääreen sit elokuussa! Kesän, kukkapenkkien, lomareissujen, tekemättömien töiden ym. suunnittelu alkaa viimeistään nyt! Valon myötä päivät pidentyy ja energia virtaa, ulkona tulee kyykittyä pitkälle iltaan! Toukokuu alkaa kalenterissa olla jo aika täynnä ja to do lista uusimmassa Design Lettersin Memo kirjassa on jo yhden sivun mittainen! Muistikirja on Helsingin tuliainen ja kalenteri on printattu Valkoisen Harmajan Suvin blogista! Kiitos Suville siitä!


Energistä tulevaa viikkoa ja auringonpaistetta päiviinne,

Minttu

8 kommenttia:

  1. Kaunis kuva! <3 Huh hurjaa, kun aika kuluu nopeasti näin keväisin. Äsken katseltiin viime kesän lomakuvia - miten äkkiä kesä jo onkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja miten lämmin fiilis tuleekaan kun katselee kesäkuvia! Ai aurinko, tule jo lämmittämään!

      Poista
  2. Tänään piti kaivaa välihousut jalkaan kun lapsella oli kaverisynttärit vaarassa laavulla...räntää tuli vaakasuoraan, mutta onneksi makkara edes maistui kunnon nuotiomakkaralta. Juuri tänään tuntui, että kesä ei edes tule! Mutta kaipa se tulee, on pakko tulla! Nimittäin shortsit näyttää paremmilta ilman välihousuja :D

    Kivaa uutta viikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä se saat minut aina hymyilemään <3 Tuolla taktiikalla ei ainakaan shrtsit jää lojumaan kaappiin, vaikkea lämpimiä ilmoja tulisikaan! Mutta uskotaan vielä helteiden nimeen ;)

      Poista
  3. Moiks! Jokohan olis kone yhteistyöhaluinen :) Ihanan inspiroivia kuvia! Pitääkin selata sillä silmällä, maalaus ja tapetointivaihe alkais olla käsillä huoneissa :) Kiitos kun pääsin seuraamaan! Tulee käytyä kylässä edes näin virtuaalisesti ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirmuisesti ei maalaus ja tapettivinkkejä täältä löydy, kun meillä ei ole tapettia missään ja seinätkin taitaa olla miltei valkoisia kaikkialla ;) Yksi harmaa ja yksi beige seinä taitaa löytyä ;) Mutta toivottavasti muuten inspiroidut ja seurailet touhujamme ;) Kiva kun jätit kommentin, ihana kuulla että siellä ollaan mukana!

      Poista
  4. Ihana kuva ja ihana muistikirja :) Minulla on kesäloma vasta heinäkuussa.

    VastaaPoista
  5. Onpas vain ihana kuva! Pian kesä on täällä, jee <3 KYllähän sitä onkin odoteltu!!!

    VastaaPoista

Kiitos kun moikkasit!