14.1.2016

Pakkasen kauneutta











Kyllä kirpakat pakkaskelit ovat vaan kauniita. Kauneus ja sen taltioiminen kovalevylle toimivat minun motivaattoreina ulkoiluille näissä yli -20 asteen pakkasissa. Lenkkeilin kamera kaulassa joen vartta käppäillen ja en ollut ainut joka oli kauneutta kuvaamassa. Joki on sula vielä keskeltä ja todella upean näköinen kun höyry nousee auringonlaskua vasten. Olisin tahtonut tareta kauneuden äärellä kauemminkin. Kuvissa näkyvä korkea rakennus horisontissa on keskussairaalamme, paikka josta molemmat nyytit olen kantanut kotiin. Pysähdyin pitkäksi aikaa mietiskelemään niitäkin aikoja, kun tuota maisemaa ihailin. 

 Kyllä neljä toisistaan niin erillaista vuoden aikaa vain ovat yksi leveysasteemme rikkauksista. Itse olen ehdottomasti kesän lapsia, helmikuisesta syntymäkuukaudestani huolimatta ja luonteeltani olen ehdottomasti ennemmin lämmin ja lempeä kesätuuli kuin kipakka pakkanen, niin nautin näistä pakkassäistä auringon paisteineen hurjan paljon. Syksyn pimeys vesisateineen on minulle vuodenajoista se kaikista pahin, vaikkakin kaunis ja antoisa. Viimeisen vuorokauden ovatkin matalapaine ja tuulet puhaltaneet yllämme, tuoden kinoksittain lunta. Toiveissa olisi päästä hiihtämään ja pian mutta taitaa viikonlopuksia lupailla taas paukkuvia pakkasia. 

Nautitaan ulkoilusta, olis sää mikä hyvänsä!

Minttu

8 kommenttia:

  1. Kaanista kaanista! Melkein kun Pantonen tämän vuoden värit taivaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikkakin pakkaset kylmyyden puolesta saisivat jo riittää, niin tätä kauneutta en antaisi mielelläni pois! Näitä sävyjä kelpaa ihailla, vaikkapa sisustuksessakin!

      Poista
  2. Todella kauniita kuvia! Itse ajelen auringonlaskun aikaan yleensä kotiin töistä ja missaan työpäivinä koko valoisen ajan, näitä kuvia fiilistelemällä kummasti fiilis nousee :) Iltaisinkin on kiva käydä kävelemässä, mutta maisevat ovat niin erilaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ajelen usein auringonnousun aikaan töihin ja haaveilen voisivani olla kuvia ottamassa. Silloin kun siihen olisi mahdollisuus, ei itseään saa kuitenkaan liikkeelle aikaisin. Ulkona saisi nyt niin upeita kuvia moneen eri aikaan, kun vain tarkenisi useamman tunnin kerrallaan ulkoilla.

      Poista
  3. Upeat kuvat, upea luonto <3 Vaikka jokaisessa vuodenajassa on ne omat ärsytyksensä, niin en oikein voisi ajatella asuvani missään muuallakaan. Pakkanen paukkuu, mutta paukkukoon...niiden jälkeen tulee kevät ja sitä rataa.

    Mukavaa loppuviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä oon minäkin niin perin juurin juurtunu että hankala olisi kuvitella itseään muualle asumaan....vaikkakin J juuri heitteli ilmoille, että eläkevuosilla asutaan pakkasia paossa ;) No sinne on vielä aikaa! Vuodenajat rytmittääkin niin mukavasti tätä eloa! Keväthankiasista haaveillen!

      Poista
  4. upeita kuvia! Mäkin juuri julkaisin 'frozen' kuvia :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S <3 Frozen maisemat ovat kyllä niin mieleen just nyt!

      Poista

Kiitos kun moikkasit!